Istun tuolissani ja keskityn kotiseurakuntani kirkosta striimattuun messuun. Iloitsen havaitessani kuvauksen laadun kohentuneen keväällisistä katsomistani. Janne-kanttori esilaulaa virret komeasti, Samuli-pappi toimittaa liturgiset osuudet lempeästi kantiloiden tapansa mukaan. Saarna on selkeä, fokus pysyy pakon ja suositusten merkityksen tarkastelussa liittyen evankeliumitekstinä olevaan Jeesuksen vertaukseen. ”Kumpi teki isänsä tahdon?” Kaikenlainen aiemmin palveluksen striimausta häirinnyt hermostunut lepatus puuttuu, vaimeana taustalta kuuluvat lasten äänetkin tuntuvat kuuluvan asiaan.

Panen merkille, että esirukous ja siihen liittyvä kynttilöiden sytytys kastetuille, avioliittoon kuulutetuille ja kuolleille on asemoitu alkuliturgian yhteyteen. Hyvin se siihen istuu. Mutta mistä tähän nyt tunkeutuu vanhatestamentillinen mielikuva vanhasta valkopartaukosta, joka istuu valtaistuimellaan? Hänen eteensä kannetaan korillinen toisensa jälkeen huolta ja murhetta omasta ja toisten puolesta, vauvoja vanhempineen ja kummeineen, pariskuntia käsi kädessä, itkeviä omaisia, koko maailman hätä ja tuska sekä hyvää tarkoittava kirkollinen puuhamaa. ”Kannamme eteesi…”

Kun puhutaan raamatun käännöksen uudistamisesta nykyihmiselle ymmärrettävämpään muotoon, voisiko joku katsoa myös rukousten kielen perään?

  • ”Hyvää tarkoittavat kirkollinen puuhamaa” kirkon nykykuva?

    Kommentin jätti Annikki · tiistai8pm 25. elokuu31pm @ 20:19

  • Hyvä kysymys. Olisiko sellainen kuitenkin parempi kuin pystyyn kuolleiden ja kelottuneiden puiden harveneva metsä?

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai8pm 25. elokuu31pm @ 21:10

  • ”Minä en usko, se on mummojen juttua”, sanoi viisivuotias, kun koetin selittää mitä ei tarkoita ja mitä tarkoittaa, kun sanotaan ”mennyt taivaaseen”. Samoilla linjoilla oli toinen lapsi samassa iässä kirkon eteisessä: ”Ja tuolla muka viini muuttuu vereksi, miten höpöä”. Rakenna siitä sitten herätyskristillistä kirkkoa. Tulihan Sauluksesta kyllä Paavali. Ja jälkimmäisen lapsen mielestä rippikoulussa puhuttiin aivan liian vähän uskonnosta.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikko8pm 26. elokuu31pm @ 17:55

  • Sanotaan, että totuus kuullaan lasten suusta. Joskus tuntuu, että se on enemmänkin jonkun aikuisen totuus, joka lapsen kysymyksiin tavallisesti vastaa. Ehkä isoäitien ja -isien sukupolvi edustaa vaihtoehtoisen totuuden ääntä nykymaailmassa kasvaville ja kyseleville lapsille.
    Sinä saat sentään keskustella lasten kansssa asioista ’kirkon eteisessä’ – minä en saanut.
    Lastenlasten äiti piti vahingollisena sotkea ’taivaspuheilla’ lasten ajatusmaailmaa. Olen sen varassa, mitä he joskus suoraan kysyvät.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstai8pm 27. elokuu31pm @ 19:25